Esimerkillistä toimintaa: KL-Varaosien menestyksen takana on rautainen henkilöstö ja kehitys usealla rintamalla

Panostajan sijoituskohde KL-Varaosat näkee syksyn lupaavana. Positiivista virettä on ilmassa ja näkymät ovat hyvät.

Viime vuodet ovat olleet KL-Varaosille kasvun aikaa: Toimipaikkaverkostoa on laajennettu, olemassa olevia toimipaikkoja on kasvatettu ja kehitetty. Tuotevalikoima on kasvanut ja täysin uudistettu verkkokauppa on moninkertaistanut myyntinsä.

Sekä toimiala että oma tulos ovat pysyneet kasvussa.

”Toimintaa on kehitetty loppuasiakasta, auton omistajaa ja käyttäjää, varten monella rintamalla eri yhteistyötahojen ja kumppanien kanssa. Olemme tuoneet ServicePartner-ketjun asiakaslupausta entistä paremmin esiin ja lupauksen taustalla on vahva tuki ketjun yrittäjävetoisille korjaamoille osaamisessa, työkaluissa ja markkinoinnissa”, kertoo KL-Varaosien toimitusjohtaja Juha Kivinen.

Taloudellisen kehityksen lisäksi Panostajan johtamisindeksi on auttanut KL-Varaosia fokusoimaan siihen, mikä henkilöstön työn tuloksellisuudelle ja motivaatiolle on tärkeää. Tämän seurauksena johtamisindeksin tulokset ovatkin olleet nousujohteiset.

”Meillä parasta on henkilöstö, joka välittää työnsä tuloksista ja jonka osaaminen on alan korkeinta tasoa. Haluamme aktivoida henkilöstöä oppimaan ja ottamaan uutta näkökulmaa – katsomaan maailmaa avoimin silmin. Tämäkään toimiala ei ole huomenna sama kuin tänään, joten kaikkien meidän pitää olla valmiita muuttumaan ja kehittymään. Näen itse tämän todella mielekkäänä – haastavana hyvässä mielessä”, Kivinen tiivistää.