Panostaja Oyj:n hallituksen jäsenien ja johdon palkkioiden maksaminen yhtiön hallussa olevilla osakkeilla

 

Panostaja Oyj Pörssitiedote, muutokset omien osakkeiden omistuksessa 15.12.2021 klo 16.00


Panostaja Oyj:n hallituksen jäsenien ja johdon palkkioiden maksaminen yhtiön hallussa olevilla osakkeilla

Panostaja Oyj:n yhtiökokous päätti 5.2.2021 hallituksen kokouspalkkioiden maksamisesta, että noin 40 %:a hallituksen jäsenelle maksettavista palkkiosta maksetaan hallitukselle annetun osakeantivaltuutuksen perusteella antamalla hallituksen jäsenelle yhtiön osakkeita, mikäli hallituksen jäsen ei yhtiökokouspäivänä omista yli yhtä prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Mikäli hallituksen jäsenen omistusosuus yhtiökokouspäivänä on yli yksi prosentti yhtiön kaikista osakkeista, maksetaan palkkio kokonaisuudessaan rahana. Lisäksi Panostaja Oyj:n hallitus päätti yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa toteuttaa yhtiökokouksen päätös hallituksen jäsenten palkkioista osakkeiden osalta siten, että palkkio toimitetaan neljä kertaa vuodessa aina osavuosikatsauksen/tilinpäätöksen julkistamista seuraavana päivänä.

Yhtiökokouksen ja hallituksen päätösten mukaisesti Panostaja Oyj on luovuttanut hallituksen jäsenille kokouspalkkioiden maksuna yhteensä 14 286 kappaletta yhtiön osakkeita seuraavasti:

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Ala-Mellolle on luovutettu yhteensä 5 715 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 241 837 osaketta.

Hallituksen jäsen Eero Erikssonille on luovutettu yhteensä 2 857 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 84 547 osaketta.

Hallituksen jäsen Tarja Pääkköselle on luovutettu yhteensä 2 857 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 72 469 osaketta.

Hallituksen jäsen Tommi Juuselalle on luovutettu yhteensä 2 857 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 21 505 osaketta.

Hallituksen jäsen Mikko Koskenkorvan kokouspalkkiot on kokonaisuudessaan maksettu rahana, koska Mikko Koskenkorvan omistusosuus yhtiökokouspäivänä ylitti yhtiökokouksen asettaman yhden prosentin rajan. Mikko Koskenkorvan osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 1.506 055 osaketta.

Toimitusjohtajan ja johtoryhmän osalta on käytössä sitouttamis- ja palkitsemisjärjestelmä. Yhtiön johto omistaa suoraan ja määräysvaltayhteisöjen kautta osakkeita. Panostaja Oyj:n hallitus päättää toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten palkitsemisjärjestelmän periaatteista. Panostaja Oyj:n hallitus päätti 13.12.2021 jakaa johdolle osakepalkkioina sekä johdon sitouttamis- ja palkitsemisjärjestelmän toteuman perusteella yhteensä 36 813 osaketta.

Toimitusjohtaja Tapio Tommilalle on luovutettu yhteensä 17 179 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 420 169 osaketta.

Johtoryhmän jäsenelle Minna Telanteelle on luovutettu yhteensä 9 817 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 285 591 osaketta.

Johtoryhmän jäsenelle Niko Skytälle on luovutettu yhteensä 9 817 osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 19 217 osaketta.

Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 720 056 osaketta.

PANOSTAJA OYJ:N HALLITUKSEN PUOLESTA

Tapio Tommila
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Tapio Tommila, 040 527 6311

Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena omistajana suomalaisia kasvuyrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on neljä enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2021 konsernin liikevaihto oli 133,0 miljoonaa euroa.

www.panostaja.fi