Jukka-Pekka Vuori siirtyy Granon kaupalliseksi johtajaksi

Panostajan tytäryhtiö Grano Oy on nimittänyt kaupalliseksi johtajakseen 29.3.2016 alkaen VTM Jukka-Pekka Vuoren (48). Hän on toiminut viimeksi Halti Oy:n toimitusjohtajana ja sitä ennen muun muassa markkinointi- ja brändijohtajana Fonectalla ja Veikkauksessa.

Vuoren vastuulle tulee konsernin myynti, brändi ja markkinointi. Lisäksi hän vastaa digitaalisen transformaation kiihdyttämisestä Grano-konsernissa. Grano on graafisen alan markkinajohtaja Suomessa. Se valmistaa digi- ja printtipalveluihin sekä markkinointiin liittyviä tuotteita.

”Grano on alansa ehdottomasti paras yritys, joka draivaa printti- ja digitoimialan muutosta. Yhtiöllä on uusi strategia ja johtava markkina-asema. Pääomistaja Panostaja Oyj tukee vahvasti yhtiön kehittämistä ja kasvua. Pääsen myös takaisin omalle kotialueelleni, eli markkinoinnin ja viestinnän kentälle. Päätös siirtymisestä osaksi Granon tiimiä oli siksikin helppo ja ilmeinen,” kertoo Jukka-Pekka Vuori

”Olemme rakentamassa täysin uudenlaista yritystä Suomeen. Kukaan muu ei ole yhtä laajamittaisesti yhdistänyt digiä ja printtiä. Uuden rakentaminen edellyttää aina näkemyksellistä strategista muutosjohtamiskokemusta. Jukka-Pekalla on erinomaiset näytöt erittäin vaativista muutoshankkeista. Hän on markkinoinnin, viestinnän ja asiakasjohtamisen alueilla vahva ja tunnettu mielipidevaikuttaja, joka tuo yhtiöllemme uskottavuutta sekä laatua asiakasrajapinnassa ja kasvupolullamme”, sanoo puolestaan Granon toimitusjohtaja Jaakko Hirvonen.

Lisätietoja:

Jaakko Hirvonen, toimitusjohtaja, Grano Oy, puh. 0400 522 041

Jukka-Pekka Vuori, puh. 050 5987 064