Rohkeista ideoista suomalaisiksi menestystarinoiksi

Vastuullista ja kestävää kasvua. Sinulle ja yrityksellesi.

Katso video

Johda

Autamme sinua johtamaan paremmin ja selkeämmin. Tule osaksi hyvän johtamisen yhteisöä.

Kehitä

Tuomme sinulle vahvan portfolion kehitysohjelmia ja työkaluja yrityksesi kehittämiseksi. Moni menestystarina on jo tehty niiden avulla.

Kasva

Kasva kanssamme seuraavaan kokoluokkaan, hallitusti. Kasvu on osa DNA:tamme.

Panostajalla on pitkä historia suomalaisessa pääomasijoittamisessa yhteistyössä suomalaisten yritysten ja omistajien kanssa. Oppiminen ja uudistaminen ovat tärkeä osa toimintaamme ja arvomaailmaamme. Tämän asenteen merkitys korostuu erityisesti silloin, kun muutoksen vauhti kasvaa.

Haluamme jättää pysyvän jäljen omistamiimme yrityksiin. Uskomme kestävään muutokseen ja parempaan, laadukkaampaan tekemiseen. Näillä eväillä luodaan myös pysyvää omistaja-arvoa. Kaiken keskiössä on kuitenkin ihminen, jolle tarjoamme mahdollisuudet oppia ja kehittyä yhtiön mukana. Parempia yhtiöitä kasvatetaan paremman johtamisen avulla.

Pörssitiedotteet

Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous 6.2.2020

Panostaja Oyj                         Pörssitiedote, yhtiökokouksen päätökset              6.2.2020 klo 17.30             Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 6. helmikuuta 2020 Tampereella. Yhtiökokous vahvisti esitetyn tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen tilikaudelta 1.11.2018-31.10.2019…

Lue lisää →
Uutiset

CoreHW innostavin työpaikka!

Lue lisää →
Uutiset

Panostajan yhtiökokous 6.2.2020

Yhtiökokous 6.2.2020 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina helmikuun 6. päivänä 2020 kello 13:00 alkaen Technopolis Yliopistonrinteen Häggman-salissa, osoitteessa Kalevantie 2, Tampere. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 12:30. Lue lisää…

Lue lisää →
Blogi

Juha Sarsama haastaa: Ulos mukavuusalueelta!

Lue lisää →
Blogi

Kullattu 20-luku kutkuttaa mieltä

Lue lisää →
Blogi

Toimintahorisonttien ja kyvykkyyksien tunnistaminen käynnisti Panostajan uuden vuosikymmenen – toimitusjohtajat koolla perinteisessä foorumissa

Lue lisää →

Sijoitukset