Osallistava johtaminen ei ole ajanhukkaa

Panostaja järjestää vuosittain sijoituskohteidensa johdolle Johdon Forum -tilaisuuden. Keväällä 2017 tilaisuuden teemana oli kasvun johtaminen ja yksi pääpuhujista Mustin ja Mirrin toimitusjohtaja Mika Sutinen.

Musti ja Mirri on jo vuosien ajan kasvanut huimaa vauhtia, ja yksi yrityksen menestyksen salaisuuksista on osallistava johtaminen. Sutinen, joka palkittiin Vuoden Markkinointijohtajana 2017 ja Vuoden liikemiehenä 2017, on luotsannut Mustia ja Mirriä eteenpäin jo vuosien ajan osallistavan johtamisen periaattein. Sutinen paljasti tällä viikolla siirtyvänsä toimitusjohtajan tehtävistä hallitusammattilaiseksi.

”Yleinen harhaluulo on, että osallistava johtaminen on työlästä ja vie valtavasti aikaa. Tosiasiassa väitän, että se jopa säästää aikaa”, Sutinen sanoo.

Katso videolta, miten osallistava johtaminen näkyy Mustissa ja Mirrissä, ja mihin osallistavassa johtamisessa Sutisen mielestä yleisimmin kompastutaan.