Granon toimitusjohtaja jää pois tehtävistään

 

Panostaja Oyj                       Pörssitiedote, muutokset johto          8.11.2018                    klo 14.15

Granon toimitusjohtaja jää pois tehtävistään

Panostajan sijoituskohteen Granon nykyinen toimitusjohtaja Jaakko Hirvonen on jäämässä eläkkeelle myöhemmin informoitavana ajankohtana. Hän luopuu tuolloin Granon toimitusjohtajan tehtävistä.

Granon hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan haun. Jaakko Hirvonen jatkaa normaalisti toimitusjohtajana, kunnes hänen seuraajansa aloittaa tehtävässä.


Panostaja Oyj

Juha Sarsama
Toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juha Sarsama 040 774 2099


Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille. Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo suomalaisia menestystarinoita. Panostajalla on yhdeksän enemmistöomistuksessa olevaa sijoituskohdetta. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella 2017 konsernin liikevaihto oli 193,2 miljoonaa euroa.

www.panostaja.fi